Hyvät lasten ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset!

Erikoissairaanhoidossa on noussut syvä huoli ylipainoisten ja epäselvien tuki- ja liikuntaelin –kipuilevien lasten ja nuorien yhä kasvavasta määrästä ja ilmiön haasteellisuudesta (ml. lisääntyneet mielenterveyden ongelmat).

Olemme tilanteessa, jossa meidän yhdessä pitää pystyä olemaan aktiivisia ja ohjaamaan elämän valintoja oikeaan suuntaan. Toiveemme onkin, että toimijat kaikilla sektoreilla (päivähoito, koulu, neuvola, kouluterveydenhoito, harrastustoiminta ym) ottaisivat asian omakseen ja meillä olisi yhteinen tavoite terveistä, kivuttomista hyvävointisista normaalipainoisista nuorista aikuisista. Homma rakennetaan lapsuudessa ja myöhemmin ongelmiin on vaikeampaa puuttua. 

- Lotta Mäkelä, Lasten tautien ylilääkäri ja Susanna Vanhanen, fysiatrian erikoislääkäri, Essote

Asian tiimoilta kokoontui 13.11. laaja asiantuntijaryhmä kuvaamaan haasteita ja miettimään toimenpiteitä niiden ratkaisemiseksi. Sovimme kokouksessa, että laadimme yhdessä ja tiiviissä yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa ohjelman, jossa kuvataan yhteiset tavoitteet, käytännön toimenpiteet ja indikaattorit asian edistämiseksi ja seuraamiseksi. Ja nyt edessä on tärkein vaihe, selvittää nykytilaa.  

Miksi kysely tehdään?

Haluamme kuulla teitä ja saada ajatuksienne pohjalta rakennettua yhteisen toimenpideohjelman, jota kukin taho omalta osaltaan toteuttaa osana omaa työtään. Kyse on koko kaupunkia käsittävästä ohjelmasta, jolla ohjataan toimintaa määrätietoisemmaksi ja nivotaan jo nykyiset hyvät käytänteet, toimenpiteet ja mittaukset. Keskeistä on meidän ammattilaisten sitoutumisesta yhdessä lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen. Liikunnan ja kansaterveydenedistämissäätiö LIKES on mukana asiantuntija-apuna työssämme. 

Toivomme, että voisitte työyhteisönä vastata kyselyyn hiihtolomaan mennessä (vk. 9).
 Keskiviikkona 11.4. klo 13-16 Mikkelin keskussairaalan auditoriossa pidetään yhteinen seminaari, jossa esitellään syntyneitä toimenpide-ehdotuksia, käydään nykytila läpi ja käynnistetään ohjelman laatiminen.

Iida Humalamäki, vastaava ylilääkäri, lasten neuvolapalvelut, Ohjausryhmän pj.
Lotta Mäkelä, lastentautien ylilääkäri, Essote
Susanna Vanhanen, fysiatrian erikoislääkäri, Essote
Seija Manninen, kasvatus- ja opetusjohtaja
Pirjo Vartiainen, varhaiskasvatusjohtaja
Teemu Ripatti, Vesote -hanke
Hannu Korhonen, Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä –hanke
Eino Havas, johtaja, LIKES-tutkimuskeskus

Linkki kyselyyn: https://www.webropolsurveys.com/S/AE7A72C50A3F4F7F.par

Kiitos vastauksista! Tehdään näistä yhteinen kooste ja rakennetaan yhteinen toimenpideohjelma Mikkelin lapsille ja nuorille.